Uusi kiehtoo ja haasteita pitää olla
Riikka Ravantti vastaava palvelukotiohjaaja |
![]() |
Vastaava palvelukotiohjaaja Riikka Ravantti on työskennellyt Imatran Poutapilven palvelukodissa alusta asti, yksitoista vuotta. Hän aloitti päivätoiminnan ohjaajana.
– Uusi kiehtoo ja haasteita pitää olla, hän perustelee tuolloista vaihtoa kaupungin palveluksesta Poutapilveen. Työ on vastannut odotuksia, Riikka Ravantti kertoo.
Työn vaihtelevuus, mahdollisuus kehittyä sekä työkaverit ja asukkaat ovat syitä, miksi Riikka ei ole koskaan hakenut muualle.
Työ on muuttunut pikku hiljaa ammattinimikettä myöten, ja itsensä kehittämiseen on ollut mahdollisuuksia esimerkiksi lisäkoulutuksen ja kollegojen tapaamisten avulla. Viime vuoden alusta toimenkuva monipuolistui jälleen, kun Riikka Ravantti alkoi tarvittaessa työskennellä johtajan sijaisena. – Johtajan sijaisuus menee mukavasti, koska työkaverit tukevat siinä.
Tavallisesti yli puolet työstä on asukkaiden avustamista heidän päivittäisissä toimissaan. Lisäksi Riikka vetää päivätoimintaryhmiä.
– Teemme työtä asukkaiden kotona, ja tehtävämme on heidän toiveidensa ja heille mieluisan elämän tukemista ja auttamista. Ja siitä huolehtimista, että päätökset pienissäkin asioissa olisivat heidän omiaan.
Riikka Ravantti pitää suuresti työkavereistaan ja asukkaista. Työpaikan asiat eivät kuitenkaan seuraa kotiin. – Työ on työ, koti on koti. Kolmen lapsen kanssa omakotitalossa riittää vilskettä ja vipinää. Mutta työmatkoista voisi maksaa palkkaa, kävellessä tulee paljon työhön liittyviä ideoita, hän hymyilee.
"Työn vaihtelevuus, mahdollisuus kehittyä sekä työkaverit ja asukkaat ovat syitä, miksi en ole koskaan hakenut muualle." - Riikka Ravantti - |
![]() |

