Tukena Poutapilven henkilökunnalla on aihetta nostaa maljat

Perjantaina 22.11.2019 juhlistettiin Poutapilvessä kuluvaa vuotta ja sen tapahtumia kakkukahveilla ja lasillisilla kuohuvaa.

Tukena Poutapilvelle myönnettiin ISO 9001:2015 mukainen laatusertifikaatti 6.11.2019 muiden KVPS Tukena Oy:n yksiköiden mukana. Jo aikaisemmin vietettiin Poutapilven 20-vuotisjuhlia ja Poutapilvellä oli ilo olla mukana järjestämässä koko konsernia koskevia Vuosipäiviä Imatralla 18.-19.9.2019. Mukana oli yli 200 konsernilaista eri puolilta Suomea. Päiviä on kuvattu onnistuneiksi ja kiitosta hyvistä järjestelyistä on saatu organisaation eri tahoilta.

 

Pitkä matka on kuljettu Poutapilven perustamisvuodesta 1999. Ruutuvihko, lyijykynä ja pyyhekumi ovat vaihtuneet sähköisiin työkaluihin ja toimintajärjestelmiin. Sertifikaatin mukaiset työkalut varmistavat hyvin tehdyn perustyön ohella laadun.

Esimiehenä Mervi kiittää koko henkilöstöä halusta kehittää laadukasta, asiakaslähtöistä palvelua ja halusta kehittyä omassa työssään jatkuvassa muutoksen maailmassa. Omaan työhön vaikuttamismahdollisuutta ja työnimua olemme halunneet lisätä miettimällä kullekin työntekijälle erilaisia vastuualueita ja tehtäviä omien toiveiden ja osaamisen pohjalta, kertoo Mervi. Hän jatkaa, että Tukenan sisäisiin auditoijiin kuuluvalla Kirsi Keskimäellä ja Poutapilven laatuvastaavalla Anu Pulliaisella on ollut suuri merkitys ja rooli laatutyön jalkauttamisessa Poutapilveen.

Inhimillisyyttä, käsiä ja toisen ihmisen läsnäoloa, kuuntelemisen taitoa, on Poutapilvessä tarvittu aina.

Näiden asioiden arvo ja merkitys ei tule koskaan vähenemään yhdenkään sertifikaatin myötä.

"Ota lapsi mukaan työhön" päivänä Ina Pulliainen ja Jenna Keskimäki tulivat äitiensä mukana tutustumaan Poutapilveen ja täällä tehtävään työhön. Onkohan tässä toisen sukupolven Tukenalaisia? – miettii Mervi.

Teksti: Mervi Shemeikka

Kuvat: Mervi Shemeikka ja Merja Miikki

Takaisin ylös