Lounatuulen palvelukoti
Hyvinkään Lounatuulen palvelukoti |
![]() |
Hyvinkään Lounatuulen palvelukoti on ensimmäinen pienimuotoinen KVPS Tukena Oy:n ylläpitämä palvelukoti. Lounatuuli sijaitsee viihtyisällä omakotialueella Martin kaupunginosassa Hyvinkäällä. Vuonna 2002 valmistunut palvelukoti tarjoaa oman kodin yhdelletoista paljon tukea tarvitsevalle nuorelle aikuiselle sekä mahdollisuuden tilapäisasumiseen. Ammattitaitoinen henkilökunta tekee työtä kolmessa vuorossa, joten apua ja tukea on asukkaille tarjolla ympäri vuorokauden.
Palvelut
Hyvinkään Lounatuulessa palveluasumisen tavoitteena on mahdollisimman kodinomainen asuminen sekä asukkaan päivittäin tarvitseman yksilöllisen avun ja tuen tarjoaminen. Oma koti tarjoaa yksityisyyttä ja rauhaa, yhteisö ystäviä ja ihmissuhteita. Palvelukodissa järjestetään kuntouttavaa päivätoimintaa sekä omille asukkaille että lähiseudun kehitysvammaisille ihmisille. Päivätoiminta on luonteeltaan kokonaisvaltaista alkaen asukkaan heräämisestä aamulla ja päättyen illalla nukkumaan menoon. Sekä päivätoiminnan että asumisen tavoitteena on asukkaan hyvä elämä.
Lounatuulen palvelukoti järjestää lisäksi tukiasumisen palveluna henkilökohtaista avustajatoimintaa Hyvinkäällä toimien sen tukipisteenä, joka tarjoaa omissa asunnoissaan asuville kehitysvammaisille ihmisille mahdollisuuden apuun ja tukeen ympäri vuorokauden. Avustajatoiminnan tavoitteena on kehitysvammaisen aikuisen osallisuutta tukeva itsenäinen ja täyden kansalaisuuden tarjoava hyvä elämä.
Palvelukodin tilat
Hyvinkään Lounatuulen palvelukoti on jaettu asuin- ja päivätoimintatiloiksi. Asuintilat koostuvat kahdesta kuuden asukkaan kotiryhmästä, joissa molemmissa on omien kotien lisäksi yhteiset ruokailutilat ja olohuone asukkaiden yhdessäoloa varten. Päivätoimintatilat sisältävät keittiön sekä kädentaito-, tietokone-, musiikki-, elämys- ja rentoutumishuoneen. Lisäksi asukkaiden fysioterapiaa ja motorisia harjoituksia varten on tilava, monipuolisesti varustettu liikuntahuone. Tilapäiseen asumiseen on varattu kodikas, kauniisti kalustettu asunto.

