Harjavallan työhönvalmennuskeskus
Harjavallan työhönvalmennuskeskus |
![]() |
Harjavallan työhönvalmennuskeskus on perustettu vuonna 1969. KVPS Tukena Oy:n palveluyksiköksi se siirtyi vuoden 2011 alusta alkaen. Työhönvalmennuskeskus sijaitsee maaseutuympäristössä Kokemäenjoen pohjoispuolella neljän kilometrin päässä Harjavallan keskustasta. Viljavan Satakunnan virtaava voima, Kokemäenjoki, soljuu uomassaan vain lyhyen silmänkantaman päässä.
Palvelut
Työhönvalmennuskeskus tarjoaa työ- ja päivätoimintaa sekä erilaisissa yrityksissä tehtävää työhönvalmennusta yhteensä 60 kehitysvammaiselle tai erityistä tukea tarvitsevalle aikuiselle.
Työhönvalmennuskeskuksessa on paljon erilaista työtoimintaa: Kokoonpanotöitä tehdään alihankintana puimuritehtaalle, valimolle, tulisijojen valmistajille ym. Omien tilojen siivoukset ja piha-alueen hoitaminen kuuluvat myös päivittäisiin töihin. Käsitöitä tehdään kutomalla ja ompelemalla. Keittiössä valmistetaan jokaisena työpäivänä lounas 40:lle ruokailijalle. Paljon työtä ja työvaiheita tarjoaa myös polttopuiden valmistaminen, sillä useat harjavaltalaiset ja lähikuntien asukkaat ostavat työhönvalmennuskeskuksesta takka- ja saunapuunsa.
Päivätoiminnan ryhmä- ja yksilötoiminnassa ylläpidetään ja vahvistetaan asiakkaiden taitoja ja toimintakykyä. Lisäksi ajankohtaiset koti- ja ulkomaantapahtumat huomioidaan päivittäisissä aamukokoontumisissa.
Työhönvalmennuskeskuksen tilat
Työhönvalmennuskeskuksen laajassa pihapiirissä on kolme rakennusta. Vanhassa päärakennuksessa sijaitsevat keittiö, ruokasali, päivätoimintatila ja toimistotiloja. Työtoimintatilat, asiakkaiden ja henkilökunnan sosiaalitilat sekä ohjaajien toimisto sijaitsevat päärakennuksen viereisessä rakennuksessa. Puuhalli, jossa valmistetaan myytävää polttopuuta, sijaitsee myös päärakennuksen tuntumassa. Pihapiirissä on isot nurmialueet sekä omenapuita ja viinimarjapensaita, joiden antimista voidaan nauttia syksyisin.
